Sivut

18. helmikuuta 2012

Joyce: Dublinilaisia

Aloittaessani elämäni ensimmäistä kertaa teoksen, jonka on kirjoittanut eräs James Joyce, ensimmäinen havaintoni oli, että hänen tekstiään on mukava lukea. Se tuntui soljuvan silmissä, aivoissa sopivaa vauhtia kuin vene, joka matkaa jokea alas juuri sellaista vauhtia, että soutaja ehtii nähdä maisemista riittävästi, mutta matka kuitenkin joutuu riittävän ripeästi.

James Joyce
Dublinilaisia (Otava 1914/1965)

James Joyce. Joyce, James. Se, joka on kirjoittanut Odysseuksen. Hänen novellikokoelmansa Dublinilaisia yllättää. Kun kuvitteli, että Joyce on jotenkin hankala luettava, tajusi nopeasti olevansa väärässä. Dublinilaisia, 15-novellinen teos, tuntuu olevan helppo johdatus Joycen tuotantoon.

Kuten varmasti moni muukin, minä arkailin. Eihän nyt James Joyceen voi tarttua samalla tavalla kuin johonkin vielä elävään suomalaiseen kirjailijaan. Ei voikaan. Huomasin kyllä, että suhtaudun tällaiseen kirjaan jotenkin viileämmin, hiukan kunnioittaen. Mitä se sitten vaikutti lukukokemukseen? Sitä en oikein osaa sanoa.

Kirjan novelleissa kuvataan dublinilaista elämää. Kuvataan lapsia, kuvataan miehiä, naisia, perheitä, toveruksia, uskonnollisia ihmisiä, poliittisia ihmisiä. Kuvataan sivussa Dublinia. Kuvataan elämänmenoa yli sata vuotta sitten.

Ja niistä tarinoista, novelleista. Ne ovat täyteläisiä kuvauksia ihmiselämän joistakin katkelmista: päivästä, muutamasta tunnista, hetkestä. Jos näitä pitäisi jonkinlaisina novellistin esikuvina, kaipaisin joihinkin ehkä hieman enemmän yllättävyyttä, jotain koukkua. Monessa novellissa - se on tunnustettava - oli kyllä kaikki hyvä novellin ainekset. Jopa niin, että tajusin poimivani kirjaa lukiessa ainakin kaksi pientä kikkaa, joita saattaisin itse novelleissa joskus käyttää.

Kun suomennoskin on jo aika vanha, olin jotenkin yllättynyt siitä, että teksti tuntuu kohtuullisen tuoreelta. Tosin huomasin pitäväni enemmän niistä novelleista, jotka keskittyivät kuvailemaan ilman dialogia. Dialogi ei tuntunutkaan niin nykysilmiin sopivalta.

Kirjasta on juuri tässä kuussa ilmestynyt uusi suomennos. Suomentaja on Heikki Salojärvi ja kustantaja Basam Books. Jos ette - tietenkään ette ole, kun pelkäätte klassikkoa! - tutustuneet Dublinilaisiin, suosittelen. Vaikkapa sitten tuohon uuteen käännökseen. Minä luin kirjan osana tavoitettani lukea joka kuukausi kirja joltain aiemmin lukemattomaksi jääneeltä "suurelta" kirjailijalta.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidin Dublinilaisista, mutta Odysseusta olen yrittänyt lukea pari kertaa enkä pääse siinä yhtään eteenpäin. Siitäkin pitäisi olla tulossa uusi suomennos tänä keväänä, joten ehkä pitäisi yrittää lukea sitä.

    Onpa sinulla hieno tavoite tälle vuodelle! Suunnittelin erilaisia tavoitteita tämän vuoden lukemisille, mutta en uskaltautunut mihinkään noin kunnianhimoiseen. Nostan hattua.

    VastaaPoista
  2. Lukutoukka: Ja minä kun ajattelin, että jospa nyt uskaltaisin tarttua. Heti olet pelottelemassa. :)

    VastaaPoista